Schools out for Xmas

Otsikko on hieman hämäävä, koska tieto- ja viestintätekniikan ammattitutkintoon tähtäävä koulutukseni TAKKilla loppui osaltani kokonaan 10.12.2014 jolloin esitin tutkintolautakunnalle tutkinnonosien 3.1, 3.2 ja 3.3 näyttötyöni. Hommahan ei ole käytännössä ohi ennen OPH:n tarkastusta, joka lienee edessä tulevan tammikuun aikana.

Rohkenen kuitenkin tässä yhteydessä esittämään tutkintolautakunnan yhteenvedon kaikista kolmesta tutkinnonosasta. Tutkinnonosan 3.6 Sovellus- ja neuvontapalvelutuessa toimiminen suoritin jo kuluvan vuoden kesäkuussa ja siitä blogasin 11.06.2014 otsikolla IT-Startti suoritettu.


Tutkinnon osa 3.1 : Tieto- ja viestintäteknisessä toimintaympäristössä toimiminen

Kristian tuntee hyvin organisaation toimintatavat ja osaa suhteuttaa oman toimintansa organisaation tarpeita vastaaviksi. Organisaation esittely oli vakuuttava.

Hän osaa hyödyntää erilaisia tietolähteitä ja ammattimaisesti arvioida niiden sopivuutta omaan työhön.

Vuosien kokemuksella hän toimii sovittujen sääntöjen ja arvojen mukaisesti. Ja on hyvin oma-aloitteinen eikä väistele uusia haasteita.

Todella hyvää työtä.

Tutkinnon osa 3.2 : Ohjelmiston suunnittelu

Ohjelmistojen suunnittelu onnistuu ammattimaisesti: suunnittelu aloitettu ruutupaperilla ja siitä edetty johdonmukaisesti. toimintalogiikka, käyttöliittymät ja tietovarastot. Kristian on käyttänyt erilaisia UML-kaaviotyyppejä ja dokumentteja monipuolisesti täsmällisesti. Joissakin kuvauksissa on hienoista epätarkkuutta, mutta kaikki selviää keskustelujen kautta.

Asiakkaan tarpeisiin perehtyminen ja hyvien käytäntöjen huomioon ottaminen ovat kunnossa.

Dokumentointi todella hyvää ja täsmällistä.

Tutkinnon osa 3.3 : Ohjelmiston toteuttaminen, testaaminen ja käyttöönotto

Ohjelmistoprojektin toteutus on ammattimaisella tasolla – kaikki vaiheet tehty.

Ohjelmiston toteutus vastaa tehtyä suunnitelmaa ja toteutus tehty kaikilta osin loppuun asti hyvin perustelluin ratkaisuin. Ohjelmoinnissa olisi voinut osin käyttää uudempia tekniikoita, mutta ohjelmointiosaamisesta ei ole epäilystä.

Testauksen suunnittelu ja toteuttaminen ovat riittävällä (hyvällä) tasolla.

Hienoa työtä.


Näyttötyökseni osiin 3.2 ja 3.3 tekemäni kotisivu/kuvagalleria (HTML5, CSS3, Php, MySQL, JavaScript) löytyy verkko-osoitteesta www.svanteturunen.info

“Learn with great passion.
Learn with great enthusiasm.”
― Lailah Gifty Akita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑